Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä

102 – Luonnollisesti vaikeudet heijastuivat tilinpäätöksiin ja luottoluokituk- set laskivat paljon. Lekon osalta tilanne ei ollut hälyttävä, muistelee Nor- dean Laukkanen. Finanssikriisin aikaan vuonna 2008 kaikki yritykset joutuivat tiukkaan syyniin pankkien saatua uusia ohjeita keskuspankeilta. Myös Lehtosen Ko- nepajan toiminnot käytiin tarkasti läpi. Tarkastuksen suorittanut Osuus- pankin pankinjohtaja totesi, että mennään yhdessä tämäkin lama läpi. Siitäkin selvittiin. Tässäkin tapauksessa Lehtosen Konepaja kasvoi pai- kallispankistaan ulos. Vuonna 2012 Siirtoruuvin yritysoston rahoituksen järjesteli Länsi-Suomen Osuuspankki. Leko-konsernin toimitukset ovat nykyisin varsin suuria, joten rahoituksen järjestäminen edellyttää paikal- lispankkia leveämpiä hartioita. Kirjahaastattelussa Laukkanen paljasti, että Siirtoruuvi-keisi jäi häntä harmittamaan. Hän tunnustaa, ettei Nordea pärjännyt yhtään, kun Erkki haki rahoitusta yrityskaupalle. – Meillä oli yrityskaupoille omat sapluunat ja se meni OP:lle. Ei se muut- tanut liikesuhdetta Erkin kanssa. Ymmärsin toki, että hän halusi jakaa vas- tuuta kahdelle pankille ja vähän kilpailuttaa meitä. Laukkanen sanoo käyttäneensä pankin sisäisissä palavereissa usein Leh- tosen Konepajaa malliesimerkkinä asiakassuhteen hyvästä hoitamisesta. Visiot liikevaihdosta, kannattavuudesta ja investoinneista olivat riittävän uskottavasti tiedossa kolmen seuraavan vuoden ajalle. Yhteydenpito oli säännöllistä ja välillä tavattiin vapaa-ajan merkeissä. ”Erkki osasi suhde- työn. Kutsuja tuli esimerkiksi Pori Jazziin”, kertoo Laukkanen. Osuuspankin Luukkanen antaa täyden tunnustuksen Lehtosten perhe- yritykselle: ”Lehtosen Konepaja on supisuomalainen, vakaa ja korkeatasoi- nen perheyritys, joka ei hiihdä paikallaan.” Nordean Laukkanen näkee Lekon tulevaisuuden valoisana: “Konser- ni on tarpeeksi suuri, sillä on puskuria ja hyvää kassavirtaa. Leko ei seiso yhden tai kahden tukijalan varassa. Sillä on monta hyvää päämiestä, iso- ja vientiyrityksiä. Konekanta on erittäin moderni, tuotteet suuria ja hyvin vaativia. Nyt näkee hyvin, että Erkki tiesi, mitä tavoitteli. Kasvuvauhti oli kova, mutta homma pysyi hanskassa. Tästä on Mikon hyvä jatkaa”. Erkki muistelee hyvillä mielin yhteistyötä Laukkasen ja Luukkosen kanssa. ”Pankkisuhde on aivan keskeinen menestystekijä. Ilman pankkia ei tällainen yritys pysty millään kasvamaan. Yhdessä haettiin ratkaisuja ja niitä löydettiin”, summaa Erkki. Vakuutusyhtiö haki konkurssiin Lehtosen Konepajan vakuutukset ovat olleet 1970-luvulta lähtien Ifissä (al-

RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=