Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä

104 Poliisipiiritys kuin jenkkileffasta AIEMMIN TÄSSÄ KIRJASSA kerrottiin, että amerikkalaisomisteinen Howden Turbo Fans syytti vuonna 2018 Lehtosen Konepajaa ja sen pal- velukseen loikanneita miehiä yrityssalaisuuksien rikkomisesta. Howden perusteli tutkintapyyntöään niin, ettei tuotannon käynnistäminen olisi on- nistunut varastetuilla piirustuksilla. Erkki Lehtonen tulee muistamaan esitutkinnan alkuvaiheen lopun ikäänsä. Siitä kun ei dramatiikkaa puuttunut. – Kuin suoraan jenkkileffasta! Myöhemmin selvisi, että olin ollut viisi vuorokautta 24 tunnin poliisiseurannassa. Kun lähdin kotoa töihin, auto seurasi parinkymmenen kilometrin ajan ennen kuin minut pysäytettiin. Siihen tuli kolme poliisiautoa ja kahdeksan poliisia. Minut vietiin mustan maijan kyydissä Porin putkaan. Erkki ihmetteli, ettei poliiseille tullut mieleen matalamman profiilin operaatiota: olisivat soittaneet ovikelloa ja sanoneet, että nyt mennään kuulusteluihin. Kun Erkkiä oli pidetty muutama tunti poliisivankilassa, tehtiin isku Pei- pohjaan. Konepajalle mentiin noin kolmenkymmenen poliisin voimin. Lehtosen miesten unenlahjoista todistaa, että piinaavasta tilanteesta huolimatta Erkki sai nukuttua putkassa. Ihan niin kuin Arvo-pappa sata- kunta vuotta aikaisemmin Suomenlinnan sotavankileirillä, jossa moni pu- nakaartilainen tuomittiin kuolemanrangaistukseen. "Kuin syyte murhasta, uhri kävelee vastaan kadulla" Viranomaisten ja poliisien työaikaa kiista söi valtavasti. Verorahaa paloi, kun prosessi esitutkinnasta oikeuden tuomioon kesti yli viisi vuotta. Erkki istui oikeudessa kaikki istunnot, mihin meni parikymmentä työpäivää. Ensimmäinen esitutkinta ei johtanut syytteisiin, eikä toinenkaan. Kol-

RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=