Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä
112 Yhteensä yli 170 työvuotta konepajan palveluksessa LEHTOSEN KONEPAJAN pitkäaikaiset työntekijät kokoontuivat kirja- haastattelun merkeissä muistelemaan työvuosiaan Peipohjassa. Monta ju- naa ehti ohi kulkea, sillä nelikko oli yhteensä yli 170 vuotta saman työnan- tajan palveluksessa. Markku Karonen, Simo Virtanen, Matti Melin ja Risto Mäkinen pes- tautuivat konepajalle 1960-luvulla ja jäivät eläkkeelle tällä vuosituhannella. Näin pitkät työurat viestivät, että yrityksessä on tehty asioita hyvin. Karonen tuli yhtiön palvelukseen vuonna 1966. Hän teki työuransa sor- varina ja jäi eläkkeelle 2009. Mäkinen aloitti Lehtosella samana vuonna Karosen kanssa. Hän tuli me- tallitöihin ja kertoi hoitaneensa siinä sivussa myös ”juoksupojan tehtäviä”. Mäkiselle suositeltiin ammattikoulun käymistä. Valmistuttuaan hän palasi konepajalle ja toimi muun muassa suunnittelijana ja projektivastaavana. Virtanen oli yhtiön palveluksessa 40 vuotta. Kolsin voimalaitokselta tul- lut mies aloitti konepajalla rautarakennetöillä. – Risto Lehtonen antoi piirustukset käteen ja sanoi, että noita pitäisi tehdä viisi kappaletta. Vähän aikaa ihmettelin, mutta sitten ryhdyin hom- miin ja suoriuduin tehtävästä, kertoi Virtanen, joka myöhemmin työsken- teli muun muassa sorvarina, aarporaajana ja työnjohtajana. Melin tuli taloon 15-vuotiaana. Arvo Lehtonen suositteli hänelle alalle kouluttautumista. Melin opiskeli Peipohjan ammattikoulussa 1964–1966. Koulun jälkeen työt olivat erilaisia rautarakennetöitä. Vuodesta 1971 al- kaen Melin teki aarporaajan ja sorvarin hommia eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Peipohjan ammattikoulun kanssa yhteistyö oli tiivistä ja toimivaa. Mo- net pääsivät koulusta suoraan ammattityöhön. Esimerkkeinä haastatellut mainitsivat levysepät Aimo Kasalan ja Aaro Suutarin .
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=