Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä
23 taan moottoriosastolla Kokkolassa ja autokorjaamolla Merikarvialla. Vuo- sina 1946–1948 hän kävi teknillisen opiston. Viimeisenä opiskeluvuotena Risto sairastui vakavasti ja hänet vietiin Po- rin sairaalaan. Toipuminen alkoi tarinan mukaan siitä, kun Maamme-lau- lu kajahti radiosta. Heikki Savolainen oli voittanut kultamitalin Lontoon olympialaisten voimistelussa. Maaliskuussa 1949 Ristolla oli ensimmäinen työpäivä Lehtosen Konepa- jalla Peipohjassa. Varsinkin sahalaitokset työllistivät Bisnes alkoi rullata ja kasvaa niin, että vuonna 1951 firma työllisti jo kym- menen ihmistä. Konepajaa laajennettiin ensimmäistä kertaa. 1950-luvulla työviikot olivat pitkiä. Lauantait olivat työpäiviä kaikilla. Yrittäjät tekivät usein töitä sunnuntaisinkin. Vapaata pidettiin muutamaa päivän joulun ja juhannuksen maissa. Uutta väkeä palkatessa Arvolla oli toimivaksi osoittautunut nyrkkisään- tö. Hän pyrki löytämään tekijöitä, joilla on koulutodistuksessa käsityö kymmenen ja kotiasiat kunnossa. 1950-luvulla Arvon yrityksellä on ollut käytössä oma hieno kirjoituspa- peri. Sivun ylälaitaan painettu teksti sisältää osoitteen (Peipohja), puhe- linnumeron (41) sekä pankki- ja postisiirtotilin numeroiden lisäksi tiiviin yritysesittelyn. A. Lehtosen Konepaja oli vuonna 1953 ”sahalaitosten suunnittelun ja asennustöiden erikoisliike”. Se valmisti savenkaivinkoneita, tukinvetäjiä, purukuljettimia, siirtorullia, rullaratoja, rimanerottajia, pelkan ja laudan siirtolaitteita ja katkaisusahoja. Konepajaa laajennettiin kolmannen kerran 1960-luvulla.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=