Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä
56 Vilmetin hitsaushallin lämpösaneeraus vuonna 2022 tuotti positiivisten ympäristövaikutusten li- säksi taloudellista säästöä. Öljylämmityksen korvaaminen poistolämmön talteenotolla toteutettiin jo aiemmin Lehtosen Konepajalla. Talvisin ei lämpö karkaa ja kesäisin ilma vaihtuu riittävästi. pääasiakkaat alkoivat vaatia aiempaa enemmän selvityksiä ja suunnitelmia ympäristövaikutusten vähentämiseksi. LEKO Group raportoi ympäristöasioista säännöllisesti muun muas- sa Eco vadis -alustalla. Tavoitteita on esimerkiksi 5 ja 10 vuoden päähän. Niistä voi mainita kasvihuonekaasupäästöjen leikkaaminen 30 prosentilla, uusiutuvan energian osuuden nostaminen täyteen sataan prosenttiin, jäte- määrän puolittaminen ja kierrätysasteen korottaminen vähintään 80 pro- sentilla. Maali on asetettu vuoteen 2030. Kaikkein suurimmat päästöt syntyvät terästehtaalla, jonka toimintaan ei konepaja voi itse vaikuttaa. LEKO Group ostaa terästä SSAB:ltä, jonka tehtaat ovat vähäpäästöisimpiä ja vähennystavoitteet kunnianhimoisimpia maailmanmitassakin. Lehtosen Konepajalla on sertifioidut johtamis- ja laatujärjestelmät. Ym- päristöasioissa toiminta pohjautuu SFS-EN ISO 14001 -standardiin. Talouden vakaudesta puolestaan todistaa Suomen Asiakastiedon Suo- men vahvimmat -platinasertifikaatti. Sellainen myönnetään yritykselle, jonka luottoluokitus on ollut korkein mahdollinen vähintään kolme vuotta putkeen.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=