Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä

62 soitti ja sanoi, että ”nyt se tarttis sitten ostaa”, muisteli Erkki käänteenteke- vää saunareissua. Erkki pyysi serkkuaan Timo Ellilää yhtiökumppaniksi. Tähdet olivat kohdallaan, sillä Timo oli jo jonkin aikaa miettinyt pitäisikö hypätä Nokian oravanpyörästä pois. Ennen kuin työnnetään. – Päätöstä lähteä mukaan helpotti se, että tunsin Upcastin. Se oli Lehto- sen Konepajalle tärkeä asiakas ja olin itsekin niitä laitteita kasannut, sanoi Timo, josta tuli hallitusammattilainen. Myyjäpuoli ei ollut alkuun yhtä vakuuttunut. Kun Erkki soitti ensimmäi- sen kerran asiasta Outokummulle, hän sai vastauksen, että kovasti on kiin- nostusta muillakin. Rivien välistä sai käsityksen, että myyjällä on mielessä suuremman kokoluokan ostaja. Pari viikkoa myöhemmin Outokummulta kuitenkin soitettiin takaisin Erkille. Ilmeisesti neuvottelut erään saksalaisen yrityksen kanssa eivät ol- leet johtaneet mihinkään. Lehtosen kanssa johtivat maaliin asti. – Kävin monta kertaa viikossa Helsingissä neuvottelemassa. Yhtenä ilta-

RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=