Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä

84 pääkilpailijan kanssa”. – Tilauksia on saatu ja saadaan vastakin, kun pidetään perusasiat kun- nossa. Kilpailukyky, laatu, luotettavat toimitukset ja jatkuva kehittyminen. Konekantaa on koko ajan viety isompaan suuntaan. Sopimusvalmistuksen osuus konsernin liikevaihdosta oli vuonna 2023 noin 75 prosenttia ja omien tuotteiden 25 prosenttia. Suoraa vientiä on kaikilla tytäryhtiöillä, muttei siinä mitassa kuin voisi olla, arvioi Erkki. Tavoitteena on nostaa viennin osuus 20–30 prosenttiin liikevaihdosta. Potentiaalia on esimerkiksi puhallinviennissä. Leko Fans on saanut tilauksia Euroopan lisäksi muun muassa Yhdysvalloista ja Etelä- Afrikasta. Upcast ei kuulu Leko-konserniin, vaan se on osakkuusyritys. LEKO Group on Upcastin suurin omistaja. Harvinaista muuten, että alihankkija on asiakkaansa pääomistaja. Hitsausrobotti tekee työtään joulukuussa 2023. “Valmistettavien raskaiden kappaleiden ja koneen- runkojen koko kasvaa jatkuvasti. Niiden käsittelyyn ja hitsaamiseen kuluu paljon työtunteja. Inves- toimme hitsausautomaatioon, jotta pystymme vastaamaan asiakkaiden vaatimuksiin korkeasta laadusta ja toimitusvarmuudesta” kertoi Erkki Lehtonen

RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=