Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä

96 Loppuvuodesta 2024 LEKO Group käynnisti uuden toimistorakennuksen rakentamisen Kokemäen kaupungilta ostamalleen tontille. Peipohjan entinen koulu purettiin tontilta ja tilalle nousee kaksi- kerroksinen noin 600 neliön rakennus. Suuri verojalanjälki Lehtosen Konepaja teetti kymmenisen vuotta sitten raportin verojalanjäl- jestään. Tuohon aikaan yrityksen liikevaihto oli 25–30 miljoonaa euroa vuosittain. Veroja ja veronluonteisia maksuja yritys maksoi viitisen miljoo- naa euroa joka vuosi. Kun verotietoja julkaistaan, esille nousee ennen kaikkea yhteisövero. Lehtosen Konepajan tapauksessa sen osuus oli noin 400 000 euroa vuosit- tain. Eli vain alle kymmenen prosenttia. Teknologiateollisuus ry käytti Lehtosen Konepajaa esimerkkinä esittäes- sään, että olisi viisasta keventää yrittäjien yhteisöveroa silloin, kun yrittäjillä on halu investoida yrityksen kehittämiseen ja kasvattamiseen. Yhteiskunta saisi osuutensa, kun voittoja otetaan osinkoina ulos firmasta, todettiin Tek- nologiateollisuuden tiedotteessa.

RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=