Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä

114 Aluksi työviikko oli kuusipäiväinen, kun lauantaisin tehtiin vielä puo- li päivää duunia. Miehet muistelivat, että 1960-luvulla konepajan piha oli kurainen ja työ muutenkin likaisempaa kuin nykyisin. Työ oli myös ras- kaampaa, tavaraa kannettiin olkapäillä, kun ei ollut nostureita yhtä paljon kuin tänään. Pesu- ja muut sosiaalitilat olivat aina hyvin hoidettuina, huomauttivat miehet. Eväsleivistä Kesoilin baariin Lähellä konepajaa asuvista moni kävi lounaalla kotona. Toiset toivat eväät mukanaan. Yleensä se tarkoitti tarkoitti maitopulloa, kahvia termoskan- nussa ja eväsleipiä. Myöhemmin ruvettiin käymään Kesoilin huoltoase- malla lounaalla. 1970-luvulla tilattiin lounas lounaspalvelusta. Kun kone- paja siirtyi vuorotyöhön, tämä palvelu loppui. Oli myös sellainen vaihe, kun talo tarjosi sämpylän ja kahvit. Sen jälkeen tulivat kahviautomaatit. Niitä huolsi terähuoltaja Jorma Riento . Hän huo- lehti myös työvaatteista ja monesta muusta asiasta. Jorma oli tuki ja turva, kehuivat miehet. ”Mestar” kiersi taskulampun kanssa Arvon nauttimaa arvostusta ja kunnioitusta kuvaa kutsumanimi ”Mestar”. Arvo kävi joka ilta konepajalla taskulampun kanssa tarkastelemassa mitä on päivän mittaan aikaan saatu. Päivisin häntä näki harvemmin, sillä Arvo teki kaupat. Tilaukset pyörivät Arvon päässä aina. Kerrankin Arvo, Simo ja kolmas henkilö olivat Näätämöjoella kalastusreissulla. Kun paluumatkalla yövyt- tiin Rovaniemellä, Arvo soitti maanantaiaamuna seitsemältä Tielaitoksen siivoojalle ja kysy oliko tarjous mennyt läpi. Sitä hän oli miettinyt koko viikonlopun ajan. Risto kiersi pajalla juttelemassa Miehet kertoivat, että Risto Lehtosen tapa johtaa oli erilainen kuin Arvon. Risto kävi konepajalla juttelemassa pari kertaa päivässä. – Ei se tuntunut kyttäämiseltä, vaan osoitti aitoa kiinnostusta henkilö- kunnan työhön. Samalla hän tietysti pysyi ajan tasalla siitä, miten työnteki- jät suhtautuvat eri asioihin, kertoivat miehet. He muistelivat Riston auttaneen monia työntekijöitä myös henkilökoh- taisissa asioissa, esimerkiksi lainansaannissa ja asumisjärjestelyissä.

RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=