Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä

115 Jokainen työntekijä joutui miettimään, miten kehittää ja monipuolistaa omaa osaamistaan. Työn laadulle asetettiin uu- det tavoitteet, minkä haastatellut kokivat hyväksi asiaksi . Riston järjestämät joulujuhlat ja hiihtopäivät hyvine tarjoiluineen ovat myös jääneet entisten työntekijöiden mieleen. Riston johtajakaudella Lehtosen Konepaja alkoi tehdä alihankintatöitä, mikä toi uusia asiakkaita ja laajemmat markkinat. Myös vienti käynnistyi. Tämä muutti työarkea konepajalla. Välillä päästiin komennuskeikoille, ta- vattiin uusia ihmisiä erilaisista työkulttuureista. Erkki joutui heti lujille Ristoa seurasi johtajana Erkki, jota työntekijät kutsuivat ”Eepeksi”. Erkin vetovastuulle osui syvä lama, joka kaatoi yrityksiä ja pankkeja. Työttömyys nousi aivan uudelle tasolle Suomessa. Tämä oli kovaa aikaa työntekijöille, kun pelättiinmiten oman firman käy. Lojaali henkilökunta kuitenkin tuki johtajaa Erkin ponnistellessa yhtiön viemiseksi läpi laman. Erkin uudenlainen bisnesajattelu tuli voimakkaasti esiin. Lehtosen Konepaja investoi rohkeasti, mikä osoittautui oikeaksi rat- kaisuksi. Koneisiin ja laitteisiin satsattiin, mutta tuottavuutta ryhdyttiin paranta- maan muillakin tavoilla. Jokainen työn- tekijä joutui miettimään, miten kehittää ja monipuolistaa omaa osaamistaan. Työn laadulle asetettiin uudet tavoit- teet, minkä haastatellut kokivat hyväksi asiaksi. Tuottavuustalkoisiin saatiin mukaan myös oppilaitoksia, erityisesti Peipoh- jan ammattikoulu, jonka opinto-ohjel- maan tehtiin muutoksia. Tämä aika loi perustan Lehtosen Ko- nepajan myöhemmälle kasvulle ja me- nestykselle. Erkki liikkui ahkerasti konepajal- la ja keskusteli henkilökunnan kanssa. Hän kertoi uusista hankkeista ja niiden etenemisestä. Miehet oppivat luottamaan, että minkä Erkki päätti ja kertoi, sen hän myös piti. Haastattelun päätteeksi ”työn sankarit” antoivat vinkiksi, että työ kan- nattaa aina tehdä niin hyvin kuin osaa. Kun on oikea asenne, voi saavuttaa mitä tahansa. – Mekin teimme työmme niin, että eläkkeelle jäämisen jälkeen kutsut- tiin vielä pieniksi pätkiksi töihin.

RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=