Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä
12 Sakolta lähtemään joutuminen oli isoisälle kova paikka. Hän kertoi myö- hemmin tarinaa niin, että piti perustaa oma firma, jos ei muiden hommiin kelpaa, vaikka työnsä hoitaisi viimeisen päälle. Arvokas tukija löytyi yllät- tävästä suunnasta: pankkilainan, jota tarvittiin yritystoiminnan aloittami- seksi Merikarvialla, takasi Suontaan kartanonherra. Miksi? Punakapinan aikana Arvo oli tavannut Helsingissä kartanon piian. Nainen oli vienyt Arvon huoneeseensa. Kartanonherra oli pelästynyt pahemman kerran huomatessaan, että vieraalla on punainen nauha käsi- varressaan. Arvo oli vakuuttanut, ettei hänellä ole mitään isäntää vastaan. Helpottunut kartanonherra oli tokaissut, että jos Arvo joskus apua tarvit- see, häneltä voi pyytää. Niin Arvo teki, ja lupaus piti. Arvon vanhemmat Salomon ja Aila olivat muuttaneet Kankaanpäästä Jämijärven kautta Tyrväntöön kartanon torppareiksi 1894. Lehtosilla oli kahdeksan lasta, joista kaikki viisi tyttöä kuolivat 1–2-vuotiaina. Pojat An- selmi , Arvo ja Kaarlo elivät aikuisiksi. Arvo Lehtosen koulutie oli lyhyt, mikä oli tavanomaista 1900-luvun alkupuolella. Arvo kävi neljä luku- kautta kiertokoulua ja yhden illan rippikoulua pappilassa. Todistuksen perusteella Arvolla olisi ollut lukupäätä, mutta elämänkou- lun opeilla hän kuitenkin menestyi hienosti. Hoksnokkaa kun oli omasta takaa.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=