Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä
16 Arvon osaamisesta vuonna 1935: ”Arvo Lehtonen on harjoittanut paikkakunnalla koneellista korjaamolii- kettä vuodesta 1923 toimien korjaamon mestarina ja osakkaana. Harjoitta- essani paikkakunnalla puutavara- ja sahaliikettä olen jatkuvasti käyttänyt yllämainittua korjaamoa kaikenlaatuisissa korjaustöissä ja sahakoneiden ylöspanossa. Olen saanut ammattitaitoisesti ja asiantuntemuksella suorite- tun työt, joten voin Lehtosta muillekin suositella.” Risto Lehtosen mukaan yhtiökumppani Peltolan ammattitaito ei ollut isän tasolla. Eivätkä firman puoliksi omistaneet miehet muutenkaan olleet aina niin sanotusti samalla sivulla. Vuonna 1939 Arvo sai myytyä oman osuutensa konekorjaamosta, joka lopetti toimintansa melko pian sen jälkeen. Arvo kuitenkin säilytti korjaa- mon lupa-aineistot ja vastaavat. Kenties jo silloin oli mielessä oman kone- pajan perustaminen? Sen aika koitti paljon myöhemmin. Korjaamosta eroon päästyään Arvo perusti vuoden 1938 lopulla lämpö- ja vesi-insinööri Toikan kanssa lvi-liik- keen Merikarvialle. Toikka suunnitteli ja hankki tarvikkeet, Arvo asensi. Näin tehtiin esimerkiksi Merikarvian kirkon ja kunnalliskodin (Merikie- varin) keskuslämmitykset. Arvo ja Emppu ylpeinä esittävät. Näin komea moottorikelkka rakennettiin Suulintien pajassa 1930-luvulla. “Se oli tilaustyö Kristiinankaupunkiin. Kelkan rakentamisessa käytettiin vanhoja autonosia. Mielenkiintoinen idea, muttei siitä kuulemma kovin hyvää kelkkaa tullut”, kertoi Erkki Lehtonen.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=