Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä
15 Mutta silloin on parempi totella kiltisti, kun kotioveen koputtaa pimeään aikaan pari miestä, joista toinen heiluttelee pyssyä. Niin toisinaan kävi, koska Arvo oli Merikarvialla niitä harvoja, joka osa- si korjata venemoottoreita. Järkimiehenä hän lähti trokareita jelppaamaan. Pirtua riitti ja lisätienestit olivat tarpeen. Referensseistä ei tuohon maailman aikaan vielä puhuttu, mutta suosi- tuksia annettiin. Näin kaskislainen Ivar Grape Arvon ammattitaidosta vuonna 1928: ”Tehtailia Arvo Lehtonen on viiden vuoden ajan pitänyt korjauspaja sekä moottoritehdasta Merikarvialla, jona aikana olen käyttänyt sanottua tehdasta useammanlaatuista sekä höyry- että moottorikoneen korjausta varten ja aina saanut työt säännöllisesti ja erittäin ammattitaitoisesti suori- tettua. - - suositan herra Lehtosta mitä parhaiten kaikille jotka tarvitsevat kunnollista mekaanisen työn tekijää.” Merikarvian Suojeluskunnan paikallispäällikkö Kustaa Louhi puoles- taan todisti Arvon kunnon kansalaiseksi vuonna 1928: ”Pyynnöstä todistaen, että korjauspajan omistaja mekaanikko Arvo Lehtonen on täällä viisivuotisoloaikanaan osoittautunut kunnon kansalai- seksi. Eikä ole ottanut osaa minkäänlaiseen poliittiseen toimintaan. Joten suosittelen hänätä sopivana pyrkimään valtion palvelukseen.” Ja näin merikarvialainen liikemies ja maanviljelijä Fredrik Kouhi todisti Yrittäjät Lehtonen ja Peltola ensimmäisessä verstaassaan Merikarvialla.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=