Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä
50 sia ja perheenjäseniä takaisin kotiin saarista. 1960-luvulla ei mökeiltä tai veneistä kotiin soitettu, saati lähetetty tekstareita. Tuuli puhalsi jopa yhdentoista boforin voimalla, mikä tarkoittaa noin 30 metriä sekunnissa. Sellainen ankara myrsky nostaa poikkeuksellisen kor- keita aaltoja, muuttaa meren pinnan kauttaaltaan valkoiseksi ja tekee näky- vyyden huonoksi. Maissa metsää kaatuu ja rakennukset kärsivät vahinkoja. Myrsky raivosi koko maassa, mutta iski erityisen ankarasti Raumanme- rellä (Selkämerellä). Sunnuntaina Rauman satamassa m/s Ostrobotnia ir- tosi laiturista ja ajautui karille Järviluotoon, saareen, jossa nykyisin pesii Suomen suurin merimetsokolonia. Rauma–Gävle -linjaa liikennöinyt mat- kustajalaiva Polar jätti vuoronsa ajamatta. Raumalta HS tiesi kertoa myös, että Etelä-Satakunnassa vilja oli paikoin lakoontunut lähes täydellisesti. Puita oli kaatunut teille ja Rauman maalais- kunnassa myös asuintalojen päälle. Mäntyluodon satamassa Porissa ruoppausproomujen kiinnitykset petti- vät ja proomut ajautuivat rantaan. Sataman huoltorakennuksen katosta osa lähti irti. Läheisessä purjehdusseuran satamassa kaksi purjevenettä kaatui ja kolmas lensi maihin. Reposaaren Outoorin rannassa viisi nuorta odotti turhaan poispääsyä. Myrsky esti pelastusaluksen rantautumisen. Etelä-Pohjanmaalla puhelinteknikot joutuivat ylitöihin korjaamaan myrskyn runtelemia puhelinlankoja. Vesi tulvi kellareihin, teille ja pelloil- le. Ylistarossa tulvaveden mukaan lähti betonisilta, parikymmentä metriä maantietä sekä puita juurineen. Tiistaina 8.8. Hesari jatkoi tuhojen raportointia: useiden miljoonien markkojen vahingot rajumyrskystä. Vahingot vaihtelivat satamien vauri- oista teollisuuslaitosten vesivahinkoihin ja viljan lakoontumiseen. Vesillä tuhoutuneiden alusten rahallista arvoa vasta arvailtiin. Kahden päivän sademäärä vastasi kahden normaalikuukauden määrää. Niinpä Pohjanmaalla myrskysateen kerrottiin nostaneen Kyrön ja Lapuan- jokien pintaa liki kolmella metrillä ja tilanteen olleen yhä vaikeutumassa. Valtatie kahdeksan Vaasan ja Kokkolan välillä oli sentään saatu maanantai- na iltapäivällä jo auki. Yksi kantatie ja useita maanteitä oli edelleen poikki. Junat joutuivat ajamaan normaalia hitaammin. Merivartioston kiireet jatkuivat. Maanantaiaamuna kadonneiksi oli il- moitettu 80 venekuntaa ja yli 300 ihmistä. Saman päivän illan suusta vene- kunnista oli löydetty vasta 50. ”Etsintöjä on varmasti jatkettava vielä tiistai- na”, kertoi luutnantti Kai Säteri Suomenlahden merivartiostosta. HS tiesi kertoa myös sen, että tulva oli hukuttanut 30 000 minkkiä Ora- vaisissa. Kauppaneuvos Emil Höglundin minkkitarhan 60 000 kasvatista kuolivat lopulta melkein kaikki. Näin siksi, että pelastustöissä jouduttiin tekemään valinta minkkitarhan ja Oravaisten Verkatehtaan välillä. Tehdas
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=