Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä

49 Erkin ensikosketus myyntityöhön ei koskaan unohdu Erkki Lehtonen osallistui ensi kertaa perheyrityksenmyyntityöhön 12-vuo- tiaana. Tie- ja vesirakennuslaitos oli tuohon aikaan Lehtosen Konepajan suurin asiakas. Arvo Lehtonen oli onnistunut houkuttelemaan TVL:n ison päällikön viikonlopuksi kalastamaan Merikarvialle. Arvo otti pojanpoika Erkin ajamaan moottoripaattia, jotta voi keskittyä kalastamaan vieraansa kanssa. – Tuntui, että kalaa tulee melkein jokaisella virvelin heitolla. Sen lauan- taipäivän saalis oli varmasti yksi suurimmista koskaan. Myöhemmin selvi- si, miksi kalat söivät niin innokkaasti, kertoo Erkki. Seurue rantautui hyvillä mielin Lehtosen saarimökille. Sunnuntaiaamu- na saaressa herättiin aivan toisenlaiseen säätilaan. Tuuli vinkui, tavarat len- telivät ja vettä satoi vaakasuoraan. – Melkein kaikki saaristossa viikonloppua viettäneet jäivät silloin odot- tamaan myrskyn laantumista. TVL:n päällikkö Niemen piti päästä Helsin- kiin maanantaiaamuksi, joten lähdimme paluumatkalle. Avomerellä aallot olivat hirmuisen korkeita. Nyt Arvo vuorostaan ajoi seitsemänmetristä venettä, TVL:n päällikkö istui peloissaan naama aivan valkoisena ja minä heitin ämpärillä vettä pois paatista. Olin varma, ettemme koskaan pääse ehjinä maihin. Sen reissun jälkeen en ole koskaan pelännyt merellä, muis- telee Erkki. Hän on varma, että kalojen aktiivisuus ja ahnas vieheeseen kiinni käymi- nen johtui siitä, että kalat ennakoivat tulevaa rajua ukonilmaa. Erkin kertomuksessa ei ole värikynää käytetty. Helsingin Sanomien ar- kistosta oli helppo tarkistaa, että elokuun ensimmäisen viikonlopun myrs- ky oli suvella 1967 iso valtakunnallinen uutinen monen päivän ajan. Maanantaina 6.8. Hesarin pääotsikossa kerrottiin merivartioston pelas- taneen kymmeniä ihmisiä myrskyn kourista. Uutisessa kerrottiin merivar- tioston tavanneen lukuisia purje- ja moottoriveneitä ajelehtimassa. Tilanne aiheutti lukemattoman määrän unettomia öitä, kun maissa odotettiin lap- – Toiseksi on myytävä oma ammattitaito, näytettävä että osaa hommat. Sitten tulee vielä myydä oma uskottavuus. Kun asiakas näistä vakuuttuu, on jo hyvät edellytykset ruveta tekemään kauppaa. Erkin kokemuksen mukaan myyntityössä ratkaisevan tärkeää on, että asiakas tuntee voivansa luottaa myyjään ja tämän edustamaan firmaan. – Vasta sen jälkeen voidaan mennä eteenpäin. Esitellään tekniikkaa ja sen hyötyjä asiakkaalle. Käydään läpi kaupan ehtoja. Lopuksi siirrytään päätöksentekoon ja tilauksen pyytämiseen. Tällä käytännössä toimivaksi todistetulla mallilla Lehtosen Konepaja on rakentanut hyviä pitkäaikaisia asiakassuhteita.

RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=