Krookan Suulintieltä maailman merille - Lehtosen Konepaja, sata vuotta perheyrittäjyyttä

39 Nokia-sopimuksessa muuten yllättävänä välikätenä käytettiin tuttua me- rikarvialaista kalastajaa, joka toimi erään Nokian johtoryhmäläisen talon- miehenä. Yhteistyö jatkui vuoteen 2008 saakka. Asiakassuhteen alku jäi mieleen Valmet Voimansiirto osti Lehtosen Konepajalta vaihdelaatikoiden runkoja, kansia ja akseleita yli 20 vuoden ajan. Asiakassuhteen alun muisteleminen saa vieläkin Erkin karvat pystyyn, vaikka neuvottelu Jyväskylässä sujuivat. Kyse onkin siitä, mitä tapahtui samana päivänä toisaalla. – Heräsin aamuviideltä ja kävin normaaliin tapaani konepajalla hake- massa salkkuni ja materiaalit palaveria varten. Olin ajoissa liikkeellä, kos- ka palaveri oli sovittu yhdeksäksi. Avasin radion ja kuulin, että Itämerellä on matkustajalaiva uponnut. Ajomatkalla Jyväskylään ei radiossa paljon muusta puhuttukaan kuin Estoniasta. Valmetilla käytiin asiat läpi, välillä kuunneltiin radiouutisia ja lopulta allekirjoitettiin alihankintasopimus, kertoo Erkki. Ruotsista Viroon matkalla olleen Estonian, suomalaisille aiemmin Vi- king Sallyna tutuksi tulleen autolautan, onnettomuus vaati 852 ihmishen- keä. Matkustajista ja miehistöstä pelastui yhteensä vain 137. Entinen työntekijä vinkkasi Raumalla Uuden strategian mukaisia vakituisia asiakkaita olivat myös esimerkiksi Metso, Valmet ja raumalainen potkurilaitevalmistaja, joka tänään tunne- taan Kongsberg Maritime Finlandina. Lehtosen Konepajan palveluksessa ollut Markku Reunanen meni vuon- na 1983 töihin Rauma-Repolan kansikonetehtaalle, joka teki kaiken vielä itse. Kun firma myöhemmin päätti ruveta käyttämään myös alihankintaa, Reunanen vinkkasi pomolleen, että kannattaisi kysyä Lehtosen Konepajal- ta. Sopimukseen päästiin ja alihankinta käynnistyi. – Eräänä perjantaina vuonna 1988 Matti Perävainio toi kuvia potkuri- laitteista ja sanoi, että hinnoittelkaa sen mukaan, että näissä on tulevaisuus, kertoi Erkki. Enempää ei oikeassa olisi voinut olla. Potkurilaitteista tuli suuri bisnes Raumalla, ensin Aquamaster-Rauman, sitten Kamewan, Rolls-Roycen ja viimeksi Kongsbergin nimissä. Omistajat Rauman teollisuuspuistossa ovat vaihtuneet, mutta yhteistyö Lehtosen Konepajan kanssa jatkuu. Matti Perävainio kertoo lisää pitkän yhteistyön vaiheista tässä kirjassa sivulla 58.

RkJQdWJsaXNoZXIy NDczNTY=